Kuvien ja tekstien kopioiminen on ehdottomasti kielletty. © SUP ry 2023
Karvanlähtö alkaa toukokuun alkupäivinä ja päättyy kesäkuun puolivälissä.
Luonteeltaan puolalaiset vinttikoirat ovat energisiä, mutta rauhallisia ja tottelevaisia. Saalistuskiihkeys on hyvä sekä lyhyillä että pitkillä matkoilla. Kuitenkaan koirat eivät sovellu liian pitkäkestoiseen maastossa ajoon. Koirat juoksevat verkkaisella askelrytmillä. Saalisvietti on erinomainen, ja ote saaliista tapaa poikkeuksetta olla tappava. Voimiensa, kokonsa ja leukojensa purentavoiman suhteen puolalaisia vinttikoiria ei saaliin tapossa väheksytä verrattaessa niitä kuurinmaalaisiin karkeakarvaisiin ja venäläisiin pitkäkarvaisiin vinttikoiriin.
Venäjällä näyttelyissä esitettyjen koirien joukossa tulkoon mainituksi Apushkins Asarnoj, jossa kuitenkin on useita prosentteja englanninvinttikoiraverta.
Kennelliiton kausijulkaisu syyskuussa 1902 julkaistu puolalaisen vinttikoiran rotukuvaus ja -määritelmä.
II Vinttikoirarodut
A. Lyhytkarvaiset vinttikoirat
Puolalainen vinttikoira (Hart)
Puolalaisesta metsästyskirjallisuudesta emme löydä mitään valaisevia tietoja puolalaisen vinttikoiran taustasta, emme enempää Ostrorógin kirjasta menneeltä vuosisadalta kuin myöhemmin julkaistuista kynologisista tutkimuksistakaan. Voimme vain olettaa, että lyhytkarvaiset vinttikoirat olivat tunnettuja Puolassa jo keskiajalla ja että ne eivät polveudu englantilaisesta vaan gallialaisesta vinttikoirasta, johon on sekoittunut arabialaista vinttikoiraa. Viimemainittuja ovat ristiretkeläiset saattaneet tuoda mukanaan Palestiinasta. Kovin epäuskottavaa ei ole myöskään se, että lyhytkarvaisia vinttikoiria olisi saatu 1600- luvulla suoraan Ranskasta. Englantilaisia vinttikoiria tuotettiin maahan hiukan myöhemmin vaaliruhtinas August II:n ajoista lähtien.
Puolalaiset oppivat tavan metsästää vinttikoirilla pääasiassa venäläisiltä vale-Dimitrien aikakaudella, toisaalta Krimin tataarit ja Moldovan ja Valakian turkkilaiset ovat saattaneet toimia oppimestareina. Siksi puolalaiseen vinttikoiraan on sekoittunut venäläistä pitkäkarvaista ja jonkun kerran myös krimiläistä vinttikoiraa. Moldovalainen vinttikoira eli ns. voloshka, jota tavataan Bessarabiassa ja Romaniassa on puolalaisen ja kriminvinttikoiran sekoitus. Todelliset 1700- ja 1800- lukujen puolalaiset vinttikoirat erosivat englantilaisista niin suuremman kokonsa, voimakkaan rakenteensa ja saalisviettinsä kuin karkeamman turkkinsa puolesta.
Vinttikoirilla metsästys ei ole koskaan Puolassa levinnyt laajalle ja sitä harjoittaa vain vallasväki, kun taas ajokoirametsästys on ollut kansalle tunnusomainen jahtitapa. Puolalaiset vinttikoirat ovat aina olleet vähälukuisia ja viime kapinan jälkeen niistä on tullut varsin harvinaisia. Muutamia yksittäisiä yksilöitä löytyy nykyisin maan lounaisosasta ja Bessarabiasta.
Venäläisten vinttikoirametsästäjien keskuudessa puolalaiset vinttikoirat olivat laajalle levinneet 1800-luvun alussa ja ne olivat kooltaan suurempina, riistaviettisempinä ja kestävämpinä koirina paljon kysytympiä kuin englantilaiset. A.Volinskin kirjeessä kreivi Saltykoville 1734 puhutaan epätavallisesta uroskoirasta, jonka omisti liettualainen aatelismies ja Puolan lähettiläs kreivi Savkis.
Tämä uros "...on niin suurikokoinen, että sen säkäkorkeus on 1 arsina 3 versokkaa (n. 85 cm, suom. huom.) ja niin suurenmoinen, etten moista toden sanoakseni virheetöntä koiraa ole eläessäni nähnyt. Minusta olisi tavattoman sääli, jos kyseinen koira, josta omistaja tosiaan maksoi 400 efimiä alhaissyntyiselle aatelismiehelle kuolisi jälkeläisiä jättämättä ..."
Puolalaisen vinttikoiran tuntomerkit Gubin on seikkaperäisesti kirjannut oppaaseen
"Vinttikoirametsästyksen täydellinen ohjekirja":
Yleisvaikutelma: Englantilaiseen vinttikoiraan verrattuna puolalainen vinttikoira on suurempi, karkeampi ja lihaksikkaampi . Kaikki koirassa kertoo sen rohkeudesta ja voimasta.
Pää on suuri ja kuiva, kuono pitkä ja muhkea; otsa on kaksikerroksinen. Riippumatta otsan leveydestä pää on voimakkaampi ja miellyttävämpi kuin englantilaisella vinttikoiralla.
Silmät ovat hyvin suuret, hurjat, alaluomet kevyesti roikkuvat. Silmänvalkuainen on verestävä, tai kuten Gubin asian ilmaisee: " Hurjakatseisessa silmässä silmäluomien välissä tulee erottua verestävä silmämuna." Nämä silmät todistavat sekoituksesta johonkin doggityyppiseen koiraan, luultavasti tanskandoggiin. Näin esim. tiedetään varmasta lähteestä, että villisianmetsästyksessä käyttökelpoinen puolalainen "hurtta" on pirullinen sekoitus doggia, ajokoiraa, kylärakkia ja puolalaista vinttikoiraa.
Korvat ovat pienet, kapeat ja pitkulaiset ja aina taaksepäin taittuneet.
Kaula on pitkä; sekä nartuilla että uroksilla usein joutsenkaula.
Rinta on leveä ja täyteläinen, tasapainoisessa suhteessa koiran takaosaan nähden. Rintalasta työntyy lapanivelten etupuolelle.
Lavat ovat uhkeat ja lihaksikkaat. Ohuet kylkiluut ovat matalalle kiinnittynet.
Selkä on leveä ja täyteläinen, nartuilla lähestulkoon suora, uroksilla esiintyy selän kohouma, so. kaari, joka alkaa lavoista päättyen ristiluihin.
Jalat ovat kuivat ja vahvaluustoiset, niiden asento on tavattoman säntillinen. Reidet ovat mahtavat selvästi erottuvine yksittäisine lihaksineen. Takimmaiset välijalat ovat keskipitkät, oikeassa suhteessa koiran kokoon nähden. Koiran tulee seistä kynsiensä varassa kuten jokaisen puhdasrotuisen vinttikoiran.
Käpälät ovat suuret pitkulaiset jäniksenkäpälät.
Häntä on hyvin pitkä, suora taipumatta sivulle ja vailla mutkaa. Koira kantaa sen suoraan alaspäin riippuvana; koiran nopeasti juostessa se muodostaa sirpin. Vanhan venäläisen hännänmittaussysteemin mukaan, so. pujotettaessa häntä takajalkojen välistä eteenpäin ja ylös, viimeisen häntänikaman tulee ulottua sarvennaiseen.
Turkki on lyhyttä, pehmeää ja kiiltävää, mutta kaikissa tapauksissa karkeampaa ja lämpimämpää kuin englantilaisella vinttikoiralla. Se on äärimmäisen lyhyttä ja silkinkiiltävää päässä, etujalkojen pinnalla ja vatsassa. Karva asettuu tiiviisti rungonmyötäisesti eikä sen pituus saa ylittää 2,22 cm. Karvapeitteen lämmönpitävyys aiheutuu pohjavillasta. Koiralla on vähäistä riippuvaa karvoitusta hännässä ja takajalkojen pinnalla muistona risteytyksestä venäläiseen vinttikoiraan ja kriminvinttikoiraan.
Väritys on mustaa, harmaata, vaaleankellertävää, harmaankeltaista, punaista mustalla maskilla ja ilman, punaista merkein, juovikasta, sinistä ja monenkirjavaa, harvoin valkoista.
Rungon korkeus. Koirat ovat keskikokoisia, mutta aika usein tavataan 80 cm korkeita uroksia ja 70 - 73 cm korkeita narttuja.
Artikkelin kirjoittaja: A. Z. Bremer
Lähde: Suomen Koiramuseo, Finska Kennelklubbens Tidskrift, syyskuu 1902
Julkaistu anonyyminä lehdessä Finska Kennelklubbens Tidskrift syyskuussa v. 1902
Käännös ruotsin kielestä Lea Hämäläinen